You are currently browsing the monthly archive for helmikuu 2012.
Utsjokiset ovat laittaneet uudet sivut. Minäpä tykkään. Tuonne voisi mennä vaikka maaliskuussa, ja kesällä, ja syksyllä ja talvella 
Sivut ovat ensimmäistä päivää pystyssä, varmaankin vielä kypsyvät ajan myötä. Hienoa 
Olisin tilannut uuden ahkion pohjalevyn, eli 0,75 mm paksua mustaa polyeteeniä, mutta kun mun hovitoimittajalla on vain:
polyeteenilevyä 1mm paksuisena ja luonnonvalkoisena = nätti väri, mutta onko liian paksua, ei kai?
maanrakennuskalvo, on mustaa polyeteeniä ja paksuus 0,5mm = ei niin nättiä ja onko liian ohutta?
Polystyreenilevyä löytyisi 0,75mm ja mustana = mitähän se on?
Ihminen muistaa itselleen tärkeitä asioita
On ihmisiä, jotka tietävät tasantarkkaan mistä nämä kuvat ovat. Olen itse tunnistanut joen väristä ja joen penkasta mikä joki on kyseessä, tunturimaisemasta noin 100 metrin tarkkaan arvannut mistä otettu ja mihin suuntaan. En ole edes mitenkään hyvä tässä. Me tunnistamme ja näemme itsellemme tärkeitä asioita. Ja se ilahduttaa.
Saa arvata ja tietää mistä. (tää on helppo)
Tää nyt kuulostaa joltain työhullujen AAlta, (onkohan se ATH), mutta avaudun silti.
Teen nykyisin työtä pääasiassa vain työajan puitteissa. Merkitsen työaikani ylös ja ylityöt otan suunnitelmallisesti pois vapaana. Teen hyvällä sykkeellä töitä. Välillä kaihertaa kun tiedän, että jos tekisin pari tuntia lisää, saisin paljon aikaan, mutta ei, se ei käy enää. (kyllä kuulostaa AAlta)
En mene kotiin, jos työt pyörivät päässä. Menen kahvilaan ja odottelen, että työt valuvat minusta ja mielestäni pois. Pyrin pitämään kodin palkkatyövapaana vyöhykkeenä.
En tee iltaisin työsähköposteja. Se on ollut vaikeinta. Se on vaatinut ihan hirveästi itsekuria ja tsemppiä. Kun työsähköpostini ruuhkautuu aion laittaa siihen auto-replyn “Nyt en ehdi lukemaan postejani, turha lähetellä uusia viestejä samasta asiasta. Vastaan kun ehdin.” (= paljon mielikuvaharjoituksen tulos, kun ystäväni kertoi erään ihmisen tehneen näin). Tämä saa aikaan sen, että mieleni on iltaisin levollinen, en mene työajatusten kanssa sänkyyn. Nukun tarpeeksi, herään levänneenä ja hyväntuulisena.
Tänään lähdin töistä kello neljä, satoi valtoimenaan lumiräntää. Tunsin taas olevani onnellinen. Kuljeskelin tuiskussa ja nauratti. => Ihminen pystyy muuttamaan käyttäytymistään, jos hän saa kunnon levon, pääsee tarkastelemaan tilannetta ulkoapäin ja hänellä on tarpeeksi motivaatiota ja tukea.
En usko, että olisin voinut tehdä tätä muutosta ilman vuorotteluvapaata. Enkä usko, että olisin nyt jotenkin turvassa. Onneksi en ole tässä yksin. Onneksi mun täytyy täyttää stressirapottini viikottain.
Tänä keväänä riittää lunta tunturissa – toisin oli vuosi sitten huhtikuussa
Tältä näytti kun kävelin töihin ennen klo 08. Ei se Timo haihatellutkaan, se on kevät! Olemme pelastuneet, kestimme tämänkin talven
Sen kunniaksi päivän runo:
Kuuletko elämän äänet
joen kohinassa
tuulen henkäyksessä
Valkeapää
Olen iloinen, että muistikirjan viidessadas postaus on tämä
Mielenkiintoista on katsella Ullan kuvia. Usein minun aatokseni karkaavat tunturimaisemiin kun kuuntelen hänen musiikkiaan. Itse jätän kuvaamatta rakenteita ja teitä, ikäänkuin ummistan silmäni niiltä. Ullaa ne eivät näytä haittaavaan. Ettei hän vaan olisi realisti 
Siellähän ne ovat, metsätähdet, tunturit, haavikot, kurjenkanervat, tunturipurot, katajat, porot, vasat.
Tykkään, niin tykkään tästä jatkuvasta lumisateesta. On kiva kävellä töihin lumipyryssä. On niin kaunista, lumi on ihanan pehmeää. Lumisadetta on niin kaunis katsella ja lumipyry tekee upeita muotoja. Mulla on lapsellinen haave saada herätä aamulla ja todeta, että talo on hautautunut lumeen. Joo, ihan niinkuin muumeissa ja jep, en omista autoa.
Keskisuomalaisessa (riippumaton paikallislehti) oli hyvin positiivinen arvostelu uudesta norjalaisesta kirjasta Saamelandia
http://www.otava.fi/kirjat/suomennettu/2012/fi_FI/saamelandia/
Täytynee hankkia kirja. Jos ei muuta niin toivottavasti saa edes nauraa. Haluaako joku muu lukea?
kaipaan <3
Ehkä siksi, että suuren osan päivää luin ja pohdin palautteita (tyyliin haluaisin keltaisemman auringon, haluaisin hailakkaamman auringon, haluaisin lämpimmän auringon, haluasin kylmemmän, en halua aurinkoa ollenkaan, aurinko puuttui kokonaan ja kuu oli sopiva) niin kotiintultuani olin herkkä antamaan palautetta kun älyttömyyden internet-maailmassa kohtasin. Kirjoitin omalla nimelläni (taas kerran) napakan, hieman tylyhkön, mukaystävällisen viestin vastaavalle toimittajalle. VOI VIRHE!! en puutumuksessani tajunnut, että se tällä kertaa meni ruotsinruotsalaiselle. Viisi minuuttia myöhemmin sain ah niin sydämellisen, pahoittelevan, sopivasti taustoja selittävän, niin minua ymmärtävän ja kuitenkin yhteiseen tulevaisuuteen positiivisesti katsovan ja kanssani maailmaa syleilevän sopivan pitkän ja henkilökohtaisen hyvin elegantin viestin. Tuskan hiki ja epämääräinen puna lehahti ylleni kun silmäilin teksiä – voi VIRHE!! Hyvä kun en kirjoittanut heti takaisin ja pyytänyt anteeksi, että anteeksi kun olen kulmikas mettäsuomalainen, en minä mitään tarkoittanut.
Suomalaiselle pitää antaa asiallinen tylyhkö palaute: joo luin, näin nämä asiat ovat, koska meidän firman strategiassa on asiakaspalvelulähtöisyys sana, vastaan sulle nyt, mutta älä kuule tänne enää kirjoittele, oot väärässä, me emme muuta linjaamme ja kiitos sanon tavan vuoksi. Heippa. Sellainen viesti jättää suomalaiselle hyvän ja selkeän oikeassaolemisen tunteen.
Edit. niin tietenkin se ruotsalaisen viesti sisälsi rakentavan ratkaisun valittamiseeni. – Hyi!
en ole saamelainen, enkä wanna-beee saamelainen, mutta itkeä tirautin kun näin tämän
Minun kyyneleeni eivät liity Saamenmaan pelastamiseen, vaan en haluaisi tapella kopiokoneen kanssa, en haluaisi asua kaupungissa, en haluaisi tehdä työtä konttorissa, en haluaisi papereita, puhelimia, vetää aamuisin päälle työvaatteita, en vedellä valokynällä työaamuina silmien alle.. vaikka työnantaja maksaa minulle palkkaa, mutta minä niiiin haluaisin takaisin tundralle.
Jotkut osaavat oikaista, minä en. Mutta osaan säästää ja viiden vuoden kuluttua voin ottaa uuden vapaan vuoden.
Minulla oli suuri onni tehdä erittäin tärkeitä hankintoja
kannan (okei, vetäisen ahkiolla) nämäkin aarteeni ylös tunturiin soppeeni, laitan edellisten tärkeiden hankitojen lomaan. Otan hyvän asennon, tarkastelen tunturimaisemaa varpaitteini välistä ja lähden vaikkapa Paulaharjun matkaan.
Tämä on toinen banaanilaatikollinen aarteita samalta, hienolta, paljon vaeltaneelta herrasmieheltä, joka on vähitellen luopunut aarteistaan. Kukahan saa ne aikanaan jälkeeni. Voi jos joku vielä niitä arvostaisi, eikä polttaisi saunan pesässä.
Meillä on pihajänis. (myöhemmin korjattu, meillä onkin rusakko!) Sillä on leveät polut pitkin pihaa mitä pitkin se liikkuu. Se mulkoilee isoilla silmillään jos satutaan kohdakkain, sen mielestä me olemme tunkeilijoita. Toisaalta kun olemme paljon poissa ja talvisin paljolti sisällä, niin kyllähän se on pihan valtias. Kovin rusehtava se on vielä. Iso ja kiiltäväturkkinen kyllä.
Mietin, että pitäiskö sitä alkaa ruokkimaan, mutta mistäpä tässä nyt haavanrunkoja saisi. Mietin tätä aikaa, meillä ei tässä yltäkylläisyydessä ole aikomustakaan laittaa sitä pataan, varmaan 50 vuotta sitten asiat olisivat aivan toisin.
Koko viikonloppu on poltettu tulta kaikissa tulipesissä, torjuttu pakkasta. Tulta on niin hyvä katsoa. Ja eikös oteta päivän Valkeapää:
Tuli
…tein tulen
mieltä lämmitin
ajatukset lennähtivät kipinöiden mukaan..
Valkeapää 1981
aatsan vaiteliaasta lapsesta
lintujen kanssa puhuu, porojen
kiviä paimentaa
tuulen kanssa sopottaa
(Valkeapää 1992)
Katselen kuviani Aatsalta, mietin sitä lasta, joka tuli lomalta koulusta Karesuvannosta ja kulki Pättikästä yöllä ylös Aatsalle 7-8 kilometriä, ehkä siellä silloin kulki polku.
Tässä on poronnahkainen kukkaro Giisasta, Utsjoelta
Tässä on poronnahkainen kukkaro Pajalasta, Ruotsista.
Utsjokinen kukkaro maksaa 4,90 ja tuo alempi ruotsalainen 32 euroa (ei molemmat vain toinen). Ruotsalainen luhka maksaa noin 300 euroa, suomalainen noin sata, paitsi pitää omata salapoliisitaitoja, että sellaisen netistä löytäisi. Ruotsalaisilla on tyylikkäät verkkokaupat ja uskoisin, että tuolla hinnoittelulla voi käsityöläinen elää. Toivottavasti suomalaisetkin käsityöläiset rohkaistuvat hinnoittelemaan niin, että elävät työllään.
Nämä villasukat maksoi Giisassa 17 euroa, tuntipalkka ei voi olla kova.
Ja kun niin mielelläni ostaisin suomalaista käsityötä!
kommentteja