You are currently browsing the tag archive for the ‘Lapissa’ tag.
Kaunista, iloa silmälle.
Paannejää on uhkunutta ja kerroksittain valunutta vettä, joka on jäätynyt, eräänlaisia talvisia vesivalumia joista tulee hienoja jäämuodostelmia.
Onko lumipyryn tarkoitus kasvatuksellinen? Et näe yhtään mitään ja pian et tiedä minne olit menossa jos et ollut tarkkana. Tosin tiedän, koska kokemus on jo kasvattanut minua pitämään kompassin mukana aina. Pitäisi vetäistä taskusta loue ja porontalja ja asettua pitkälleen tai sitten lumi tulee hupun ja silmälasien sisään.. 
jokavuotinen piirileikki jatkuu. Mutta nyt tiiän, että se on siellä pesässä, koska viime päivän ja puolet yötä pyrytti, sen jälkeen se on mennyt sinne
Voi kun se olisi tyttö, voikun se olisi käynyt Norjan puolella pitämässä hauskaa.
Kiirunoita, korppeja, poroja on. Muutama sopulikin.
Niin, lähen liikkeelle aamuyöstä..
Hieno huurreaamu, kaikki puut kuorrutettu.
Kymmenisen astetta pakkasta, täysin tyyntä. Kiirunat lienevät kiepeissään.
Tänään on ollut tyyntä, vain muutama ohimenevä vire on poskeen tuntunut. Aurinko on paahtanut koko päivän siniseltä, vain vähän utua on ollut verhona. Epätodellista.
Ihmisen maattava kolo, tuulen puhaltama lumimajoite
Jänisrukka piipitti hädissään ja ryntäsi tunturiin kun tavattiin. Ilman piipitystä en olisi havainnut. Erinomainen suojaväri.
Sopulit ovat toivottavasti kovan ja paksun hangen alla, valitettavasti ei ole havaintoja ei jäljistä eikä hengitysaukoista. Eikä havaintoja riekoista. Toivottavasti vaan vielä.
Sukset löytyivät hangesta. Hätävaraksi oli isältä perityt latusukset, joita kokeilin eka kerran yli viiden vuoden jälkeen. Olipa hupaisaa, ihan kun olisin sukkasilla kipittänyt pitkin hankea. Niin kevyt jalalle oli mono ja pikkuruinen suksi. Meno oli aluksi kovin linjatonta, kolmimetrinen raskas mettäsuksi ja parikiloinen huopakumppari pitää linjan ihan itestään. Kyseessä on todella kaksi ihan eri hiihtolajia.
Tällä mennään. Naama palaa, mutta palakoon.
Eikö sulla oikeasti ole mitään leipää jäljellä? No edes makkaraa tai siemeniä? Ja keksejäkö et anna. Pihi!
Sataa hiljalleen lunta, on keskipäivä
taivas punertaa
täydellinen suojaväri
aurinko nousee selkäni takaa
kuukkelita kiinnostaa
huurtaa
niin paljon nähty
Vaivaiskoivulla on jääpurjeet. Jää on jaksanut koristella <3
Lapin radiossa sanoivat, että Nuorgamiin on tullut 9 senttiä lunta. Voipi tulla lumikenkiä ikävä.
Voi lumisten tunturien kauneutta! Saariselkä on kuin karamelli.
Onneksi niin paljon eläinten jälkiä lumella ja pieniä riekkoparvia.
Ei ollut kumma, että piti laittaa villahousut, oli -6 ja tuuli napakasti, onneksi takaa.
Kuu on ja tähdet, taivaan tulia oottelen. Kuu paistaa niin kuin olisi pihavalot päällä.
“Muokattu Nokian muokkaussovelluksella”??? minä vain pienensin niitä puhelimessa.
Ja lisäsin villahousut. Elämä on
Lumipyry muuraa ikkunaa umpeen
Sopulin tieverkostoa
Musta puro, joo, on ihan värikuva
Koivikossa ihmettelemässä aamuyön tunteina
Ihan ekaksi kiitän Ilmatieteenlaitosta, hienosti ennustettu, aurinko paistaa. Ja ihan mukava, ettei ollut sitä -12 vaan -5 aamulla, parempi näin päin.
Kauanko menee sopulilta kaivautua hankeen?
- noin viisi sekuntia ilman mitään kiirettä. Hupaisaa seurattavaa.
Minkä ihmeen takia niiden sopulien täytyy hääriä hangen päällä? Ovatko vaan innoissaan tai ihmeissään lumesta? Eikö ne raukat tajua, että ovat todella helppoa saalista hangella? Vai ovatko aina helppoa riistaa niille jotka heitä jahtaavat, minä vaan näen ne nyt erityisen korostetusti lumella. Hanki on yhtä sopulinjälkipitsiä.
Silleen on luonto kätevästi “järjestänyt”, että kun riekkoja on yhä aika vähän niin sopulit ruokkivat pikkupetoja. Onneksi ihmiset ei sentään ole sopulien perässä.
Pimeä loikkii liki yhä isoimmin askelin. Valoisaa on kahdeksan maissa ja pimeä alkaa tulla kolmen jälkeen. Ilta on piiiitkä.
Lumipyryn energia on yllätttävä. Pääsin tipahtmaan hankeen nivusia myöten vain yhden kunnon lumipyryvuorokauden jälkeen. Ei tarvitse pitkään kahlata syvässä lumessa niin johan pettää systeemit ja vaelluskengissä on lunta. – Kumpparit ne vasta olisivatkin olleet lumessa. Siis lunta on 5-10 senttiä keskimäärin ja notkelmat täynnä 
Vieraille sanoisin, että tulkaa vaan rohkeesti portaille, jos tulette tontille. Jotain tarjottavaa loihdin kyllä.
tosin tämä ei taida tätä muistikirjaa lukea. Muuten vaan hallitsee mun pientä päätä.
Pimeävaelluksen jännyys: tupsahdat liian lähelle jotain isoa eläintä, joka/jotka lähtee yllättäen edestäsi ryskyen matkaan, luojan kiitos olin pissinyt juuri vähän aiemmin. Eka ajatus, kirves on rinkassa, toinen ajatus, miksi mulla on tää surkein päälamppu päässä.
Riekkojakin herätin vahingossa. Kyllä käy niitä sääliksi, ovat talvipuvuissa niin helppo havaita ja lumesta ei tietoakaan. Onneksi niitä vielä on.
Korpit ovat kumman seurallisia. Käyvät kraakkumassa useamman kerran päivässä ihan lähellä. Kuusi niitä oli porukassa enimmillään, lienee tämänvuotinen poikue.
Sopuleita on ehkä puolet siitä mitä niitä oli silloin kun niitä oli eniten ja ovat minusta rauhallisempia, eivät niin stressantuneita kuin aiemmin.
Päivällä oli muutama tunti valoisaa. Niin toivottavasti lunta tulee huomenna. Hyvä on täällä.
jään siipi
kurun vesiä
ai niin löysinkö uuden luolaston? löysin. – Luovutan, hävisin. En saa siitä ikinä kuvaa.
kaikki tänään.
Aurinko, aamulla tyyntä. Kiitän.
toivottavasti pakkasyö
Tuulessa on syksyn viileys.
Ilmassa kuulaus.
Aurinko paistaa kultaisille lehdille,
isoissa pajuissa vielä vihreää,
osa koivuista tuiverruksen jälkeen paljaina.
Maassa hehkuu varvikkoja punaisena,
paljon vihreitä varpuja.
Syksy tulee hitaasti omalla ajallaan.
Porot syövät pelottomina ja ahneina viimeisiä tuoreita vihreitä.
Vasat ovat jo isoja.
Sopulit syövät päivät pitkät siemeniä,
miksi nuo kolme voivat puputtaa metrin välein vierekkäin sovussa,
miksi tuon neljännen pitää tulla rähisemään ja ajaa noita rauhallisia takaa.
Pitää antaa tämän pysähtyneisyyden olla, elää tätä.
Tänään iloitsemme ystävän onnesta, joka on myös meidän onnemme.
Nostamme maljan, poltamme sikarit.
(Sellaista saa tehdä kun on näin vanha)
Kierrätystuulivoimala versio 0.8 pysyi yön yli pystyssä.
Toivottavasti se oli vain pahaa unta se yönpimeydessä kuultu selitys keyvestä pienestä hiihtovaellusvoimalasta.
Kun pimeys on taas saapunut pohjoiseeen keikahti vuorokausirytmi auringon mukaan. Pimeässä jaksaa aikansa valvoa, varsinkin jos on saatu aikaan kunnon keskustelu, mutta hyvissä ajoin ennen puolta yötä hämärä taluttaa uneen. Yksin on turha repiä hauskuutta pimeässä vaan uni tulee helposti. Aamulla herään valon kanssa.
Tunnistan tän väsymyksen niistä pimeistä ajoista kun on oltu täällä. On hankala pysyä hereillä kun on pimeää. Ei ole syytä olla hereillä. Valosaastetta kun ei tule mistään. Pitäisi kiivetä ylös tunturiin, että näkisi Nuorgamin valojen kajastuksen. Nyt on kuukin poissa. Joku yö oli revontulia, mutta nyt on ollut pilvistä.
Tässä pimeässä ja pysähtyneisyydessä joutuu tiukemmin kohtamaan itsensä.
Minua ei ole tehty asumaan täällä jatkuvasti. En kestäisi kaamosta. En voisi nukkua yli 12 tuntia kuukausikaupalla. Ehkä. Kai se pitäisi ensin kokeilla. Tältä tuntuu tässä nyt. Pimahtaisin, ryntäisin kylälle ja selittäisin kaikki asiani kaikille vastaantuleville.
Sopulit ovat päivisin yltiöaktiivisia. Osa kuhertelee keskenään. Osa äkämystyy toisilleen. Mutta ne vaikuttavat pelottomimmalta kuin kuukausi sitten.
Kerta kiellon päälle Ivalojoelle
ja Tolospäällä
Poro on ihme eläin. Laiduntatapa eli lähes jatkuva eteneminen ei ole energiatehokas, mutta varmaankin hyvä ajatellen monia vihollisia ja toisaalta se säästää laidunta ja siten se on porolle hyvä.
Poroilla on se aika vuodesta, että nahat irtovat roikkuen sarvista. Verenpunaisia sarvia ei kuitenkaan ole tässä pihalla käyneellä valkoisella porolla, joka ei ole vakiporukkaa, mutta silti hämmentävän peloton.
Porot liikkuvat suuren osan vuodesta vasojen ehdoilla. Tokka liikkuu vasta kun vasat lähtevät liikkeelle. Tai tokan liike suojaa vasoja ja emiä. Nuoret herrat asettuvat eturintamaan ja heikoimmat katoavat taustalla, sitä on kaunis katsella.
Milloinkahan ne porot oppisivat, että tiettyjä ihmisryhmiä ei tarvitse pelätä (=retkeilijät).
Tänään on ollut puolipilvinen melkein aurinkoinen päivä. Jos olisin oikein ponnekas kirjoittaisin Lapin radioon avautumisen heidän musiikkivalinnoista. SIIS ihmisen olisi hyvä rakastaa itseään ja olla sitä kautta hyvä itselleen ja mielellään myös toisille, eikä joka hemmetin kappaleessa tulisi ihannoida jotain järjettömän utopistista epärealistista parisuhderakkautta ja sääennusteet ei vaan toimi. Eli ei mitään uutta auringon alla tänään
Piekanat eivät ole menossa minnekään, ne on olleet tässä laaksossa koko päivän. Suurimman osan päivästä ne ovat ilmassa, aina välillä ne laskeutuvat kai saaliin toivossa. Kun ne hetken olivat alempana laaksossa, tulivat ampuhaukkasisarukset(?) tontille, mutta piekanat ajoivat ne pois. Kuten arvata saattaa sopuleita on paljon, melkein enemmän kuin elokuussa.
Meistä ne piekanat eivät jaksa kovasti välittää, mutta kuvaaminen ei ole kovin helppoa, tuulee aika kunnolla.
Minusta ne saavat huonosti saalista, mutta ehkäpä ummistan silmäni oikeaan aikaan 
Hyvää lentoharjoitusta saavat.
Piekana poikasineen on ilahduttanut aamuamme.
Poikaset jaksavat kisata keskenään, harjoitella tärkeitä taitoja.
Me olemme kiitollinen yleisö,
ihailemme ja kiitämme. Älkää vielä lähtekö sinne etelään Latviaan, olkaa vielä muutama viikko ilonamme.
Hirvi kävi illalla pihassa. Kun se aisti meidät, lähti se tyylikästä raviaan tunturia ylös. Sillä meni vain muutama prosentti siitä ajasta kun me noustaan tosta ylös.
Sydämessäni on paikka Ivalojoelle
Osaan ummistaa silmäni kullankaivuun jäljiltä tai vaan olla välittämättä.
Nauttia sen jyrkänteistä,
sen erämaisuudesta ja kauneudesta.
Ei ihmisen ihmistä, vaikka ruska ehkä parhaimmillaan.
Eilen aamulla ei voinut kuin ihmetellä öisiä sopulintappajia, raatoja oli kymmeniä, joku oli iskenyt kyntensä myös hirveen, tuskin sama eläin kuitenkaan.
Louhioja näyttää jännältä kartalta. Satatonninen kartta ei kerro ihan kaikkea, siitä on varmaan kiva mennä läpi.
Jovain. Aluksi ajattelin, että wau, tällaista on Suomessa, miksi tämä ei ole suuri retkeilykohde. Mahtavan mahtava jyrkkä kuru. Sitten ajattelin, että pääseeköhän tästä oikesti läpi. Sitten ihmettelin, että miksi viime aikoina olen päätynyt yhä enemmän kiipeilemään.
Jossain vaiheessa mietin, että olikohan se kymmenes kerta kun vaihdoimme joen puolta. Söimme pitkän lounaan ja lepäsimme. Sitten joki katosi lohkareiden alle. Piti kulkea varovasti, ettei jalka mene sammalikosta läpi. Joillain poroilla oli mennyt. Maassa oli reikiä. Tai ettemme liukastu kivillä. Käden laskin monta kertaa öllömärkään. Siitä piti ponnistaa. Kiipesimme, kiipesimme, laskeuduimme, kiiipesimme.
Tajusin, että tämä on se paikka jossa ahma väijyy viattomia poroja, kun näimme kolme eri tilassa olevaa raatoa. Pitkän pitkän ajan me molemmat vain toivoimme, että voi kun tämä loppuisi. Se ei loppunut.
Sitten joskus se joki tuli taas lohkareiden alta esiin ja maisema loiveni. Se kuru helpponi ja sitten loppui ja loppui. Sitä oli vaan kuljettava. Sinne EN mene takaisin, en vaikka poikani sinne haluaisi. En. – Lapsenlapsista en ole ihan varma. – Hieno se on. Ottakaapa kokemus
Edessä näkyy koko Hammastunturien tunturiaallokko, oikealla Saariselän kaukaisetkin siniset huiput ja takana hmm. mitkä lie tunturit. Ivalojoesta ja soista on noussut usvaa. Kultaiset koivut ja punertava maa, lammet ovat täysin tyynet. Pöllö lensi alempana kuru.
Tällaistenkin hetkien takia tänne aina palaa.
istumme iltaa ja poltamme risukeittimessä pieniä tulia. Taivaalla kuu ei taida olla ihan täysi. Pimeys tuli nopeasti, onneksi jo hyvissä ajoin leiriydyimme tarkasti valittuun paikkaan, ei risteäviä poropolkuja eikä sopuleita välittömässä läheisyydessä
Ruska on komeimmillaan, lehti vielä puussa ja maa punertaa.
Harhailtiin tänään. Kumpikin oletti, että toinen pitää jotenkin suuntaa. Oli hiljaista ja leppoista. Sitten kun huomattiin, pari kilsaa ollaan poissa suunnasta ei tietenkään palattu samaa helppoa reittiä takas vaan mentiin suoraan hemmetin syvien kurujen yli. Hassuilla on halvat huvit. Ja näin suunnattomia ei muisteta koskaan olleemme aiemmin.
Ongelma on kun reput ei paina juur mitään, ihan sama missä kulkee. Tätä jaksamme ihastella vielä ainakin kerran tunnissa, kuinkakohan kauan.
Risukeitin ei ole huolettoman tunnelmatulien vekotin, liekkii pitää muistaa ruokkii.
Niin naivia, mutta sanon silti, luonto yrittää lepytellä meitä ruskalla ennen talvea.
Ei onnistu, en ole enää mikään yltiöpositiivinen männynranka
Tiedän, ettei mitään piiloa ole,
joten reippaasti vaan pää edellä kohti marraskuuta.
Hammastunturista löytyy ihan mitä vaan eli aivan kaikkea, vaikkapa erilaisia rantoja missä lomailla
Jos kaipaat mustalle hiekalle, ei tarvitse lähteä Lanzarotelle
On suolammen rantoja
punaisen hiekan rantoja
Koskikaran purorantoja
Vilkkaita rantoja (paljon poron jälkiä ja jonkun jolla on pitkät kynnet ja tassun leveys 6 senttiä)
Matalan veden rantoja
Kivien lomassa puikkelehtivan puron rantoja
ja pulikointirantoja
- mä en pelkää, mä tulen kohti.
- ja mun kanssa kannattaa myös olla varovainen
- Joo joo, mää olen jo menossa Staalon kaatoon.
Viime yönä hiekkakirput purivat, hiiripöllö huusi tasaisin väliajoin verenhimoista huutoaan, myyrät/sopulit kirkuivat kuolemantuskaansa pöllön otteessa, kymmenen huutoa laskin. Kun olin nukahtanut kompastui vasa louteennaruun ja luulin, että joku yrittää tulla louteenseinästä läpi. Minä huusin, vasa huusi, vasan äiti huusi ja vasan äitin kaverit huusi. Aamulla ymmärsin, että loue oli liian lähellä keloa, jonka alla koloissa asuu myyriä ja sopuleita ja osittain se louenaru oli pienemmän poropolun yli. Lisäksi oli paljon muuta trafiikkia josta en ole varma mitä se oli. Yö oli kuuma ja en pystynyt olemaan makarissa ja perkeleen kirput purivat jalkoja. Vaikka olen lahjakas nukkuja, niin vähän oli haastetta. Enkä pystynyt nukkumaan kuin kuus ja puol tuntia, no ehkä seittämän. Tarinan opetus, ei auta, että majoite on pinkeä, jos se on väärässä paikassa. Tai se on karma, mun majoitteiden ei piä olla pinkeitä vaan löysiä.
saisin jäädä. Jalkapohjani iloitsisivat siitä kovasti.
Viisi pöllöä viimeisen 5km aikana.
Onneksi buffi on punainen, vaikka eipä täällä ihmisiä näy.
kommentteja