You are currently browsing the tag archive for the ‘tipuja’ tag.
Eikö sulla oikeasti ole mitään leipää jäljellä? No edes makkaraa tai siemeniä? Ja keksejäkö et anna. Pihi!
Ihmettelin aiemmin, että mitä outoja lintuja lenteli ainakin sataparvittain illalla Granadan puistoissa.
Äiti vihjasi mielenkiintoisesta blogista, jota olenkin nyt sitten lukenut
http://www.jtenovuo.com/blogi/?p=77
Reipastuin kysymään ja sain vastauksen: “Kuulostaa isolta kottaraisparvelta. Oikein muita ne eivät voi ollakaan – on tyypillistä että kottaraiset tulevat yöpymään kaupungin puistoihin jopa tuhatpäisinä parvina. Olen itsekin nähnyt tätä tapahtuvan Espanjassa.”
Blogia kun lukee, niin haluaisi tietää linnuista niin paljon enemmän
http://www.jtenovuo.com/blogi/
eikä voi kuin ihailla niitä jotka tietävät.
.
Kävelimme auringonlaskun aikaan Granadassa ja osuimme puistoon minne lensi satoja pieniä mustia/tummia lintuja korkealle ylös puiden lehvistöön ja se kuulosti tältä
http://www.duottar.net/Tallenne(05).wav
Ei aavistustakaan mitä lintuja, mutta niitä oli todella paljon, ehkä satoja ja se kuulosti hurjalta. Tietääkö joku mitä ne voisivat olla? Äänitteessä on myös lasten ääniä.
Maastossa juuri ennen läkähtymistä nähtiin todella iso kotka, se saattaisi olla korppikotka. Wau.
Piekanat eivät ole menossa minnekään, ne on olleet tässä laaksossa koko päivän. Suurimman osan päivästä ne ovat ilmassa, aina välillä ne laskeutuvat kai saaliin toivossa. Kun ne hetken olivat alempana laaksossa, tulivat ampuhaukkasisarukset(?) tontille, mutta piekanat ajoivat ne pois. Kuten arvata saattaa sopuleita on paljon, melkein enemmän kuin elokuussa.
Meistä ne piekanat eivät jaksa kovasti välittää, mutta kuvaaminen ei ole kovin helppoa, tuulee aika kunnolla.
Minusta ne saavat huonosti saalista, mutta ehkäpä ummistan silmäni oikeaan aikaan 
Hyvää lentoharjoitusta saavat.
Piekana poikasineen on ilahduttanut aamuamme.
Poikaset jaksavat kisata keskenään, harjoitella tärkeitä taitoja.
Me olemme kiitollinen yleisö,
ihailemme ja kiitämme. Älkää vielä lähtekö sinne etelään Latviaan, olkaa vielä muutama viikko ilonamme.
Hirvi kävi illalla pihassa. Kun se aisti meidät, lähti se tyylikästä raviaan tunturia ylös. Sillä meni vain muutama prosentti siitä ajasta kun me noustaan tosta ylös.
Maastopyöräily erämaassa on vähän leuhkaa. Olo on kuin lapsena, kun on hyvä (=ehjä) pyörä ja se toimii ja saa cruisailla. Laittaa toisen jalan maahan silleen rennosti ja katsella maisemia. Siinä on vähän sellaista lapsuuden huoletonta kivaa leikkiä.
Vauhti. Niin, koska sää vaati lierihatun, mulla ei ollut kypärää. Siksikin piti ottaa rauhallisesti Ehkä se sora ei nykyisin kovin usein lennä. Eka päivänä lähdin lounaan jälkeen ja etenin päivän aikana yli 30 kilometriä, vaikka katsoin kartalta aina parin kolmen kilometrin päähän jonkun paikan jolloin viimeistään piti pitää vähintään sellainen tauko, että kengät otin pois. Silti se on hitaalle vaeltajalle psyykkisesti aika paljon. Ja toisaalta vanheneva vaeltaja pääsee sinne minne haluaa eli syvälle erämaahan.
Ura. Uralla olet uran vanki, mutta tässä tilanteessa se oli tiedossa. Mikään ei estä jättämästä pyörää uralle ja käymästä omilla poluilla. Suuri osa urasta jolla ajoin oli vähän leveämpää kuin poropolku ja se oli sitä kaikista kivointa. Se ura, joka tulee Pulmankijärveltä on huomattavasti käytetympi, isompi ja kuluneempi. Täältä seitsämän kilometrin päässä on mahdollisuus valita ura, joka on käytännössä kun polku.
Pyörä. Olisikohan yhteensä kilometrin taluttanut sitä soita pitkin. Ja jyrkimpiä kivisiä ylämäkiä toisen kilometrin ja toisen alaspäin. Mäet olisin ajanut vielä parikymmentävuotta sitten. Huomasin välillä ajatuksissani taluttavani pyörää, vaikka siihen ei ollut syytäkään, kai se oli sitä hitauden halua. Mutta aivan mielettömän hienoja hetkiä oli hiljalleen lipua läpi mielimaiseman pyörän selässä.
Reppu. Kysyin kevättalvella neuvoa kokeneemmalta ja hän sanoi, että kaikki pitää olla selässä. Se on hyvä neuvo, pyörää on varmaan helpompi hallita. Repun painolle se asettaa vaatimuksia. Mulla olisi pitänyt olla mukana enemmän ruokaa ja nopeita hiilihydraatteja.
Avaruutta.
Näissä maisemissa ja tässä on vaan ihana ajaa!
Tuolla alhaalla kannaksella on vanha erotusaita (ihan eri paikasta kun edellinen kuva)
He kävi kolmesti katsomassa kun istuin tauolla.
Kuu nousi tunturin alta
Iltataivas
Lehtikirva ja uljas ratsu
Suo Duottar-Galddojavrin itäpuolella, tässä iski armoton nälkä. Tästä käännyin takaisin.
Kihullakin oli mielipiteitä.
Mun rakasta mielimaisemaa
Pakollinen kuva
Pois alta porot, mä tuun! 
Yhdenkään sopulin yli en ajanut, mutta luulin ajaneeni pikkulinnun jalkojen yli, se makasi kyljellään maassa. Jarrutin ja menin kattomaan ja sitä ei löytynyt enää. Ihan oikeasti!
Kerta kiellon päälle, avaraa
Kas, Norjan tosi isot tunturit näyttäytyvät Boratbokcan takaa
Ei jäänyt maastopyöräily viimeiseksi kerraksi, mutta viimeiseksi kerraksi ilman suklaata.
Sepäs on täydenkuun aika, ei se aina nukkumiseen vaikuta. Myönnetään, puolenyön aikaan on pakko sytyttää kynttilät.
Laaksossa on hirvineito, joka taitaa haluta hirviherran seuraa. Ensin luulin, että se on minun mahani ylenpalttisen hillansyönnin jälkeen, mutta ei. Tarkistin äänen netistä. On se taitava eläin piiloutumaan, ääni kuuluu, mutta mitään ei näy.
Hilla se alkoi uudelleen kukkia, noh, eihän sitä koskaan ihan varmaksi tiiä
Kihut lekuttelevat ahkerasti
Mutta kovin usein ei näe, että ne saavat saalista.
Tänään tuli erityisen hyvää ruokaa: kuivattuja mustatorvisieniä, sipulia ja paprikaa laitetaan veteen ennallistumaan, lisätään öljyä ja voita, valkosipulia, mustapippuria, timjamia, suolaa, aavistus hunajaa ja paistetaan vain hetki, lisätään hyvin al dente makaroonit jotka saatetaan paistinpannulla tilaan al dente. Juomaksi punkkua eli Miss Harrya lasillinen. Ei kaivannut juustoa eikä mitään muutakaan.
Tosin aika epäonnekas täytyy olla jos ei mustatorvisienistä saa hyvää. Kotona olisin tehnyt ite pastan, toi oli mitä oli, jotain jämää joltain hiihtovaellukselta.
Näillä oli tänään kokoontumisajot
Nyt sataa yli kymmenen kerran tänään, ei mitään tihkua vaan paljon ja lujaa. Miksi minä katon joka päivä sääennusteen? Olemme kuin epäonnistunut pari, toinen yrittää ja toinen huomioi jatkuvan epäonnistumisen ja parjaa. Jospa olisin viisaampi ja lopettaisin. Ymmärtäisin, että jäämeri on lähellä ja ennustaminen on vaikeaa
Miehen ottama “taidekuva” eli tietokoneeni on valona yössä.
Tänään tuli Savonlinnan luontofilmifestareiden ohjelma. Petyin niin, että piti lähteä luontolohtukävelylle. Mikä olikin erinomainen idea.
Hillaa ei tänään mainita, mutta sitä tuli. Noh, siinäkin tuli vähän outo olo, että kuka näiltä soilta nämä keräisi jos en nyt minä, aivan kypsiä olivat kaikki, melkein ylikypsiä. Vaikka aina rasittaa kun joka vuosi radiossa hoetaan paljonko marjaa mätänee mettiin. Turha se on valittaa
Ajauduttiin suolla parinkymmenen metrin päähän toisistamme poro ja minä. Se raukka järkytty kun näki minut. Eikä auttanut puhe.
Mikähän ihme se tämä on? Täytyy selata Tunturikasviota lisää. Hieno se on joka tapauksessa.
(Edit jälkikäteen: Kyseessä on Matin tunnistama purorentukka)
Tässä kasvi isompana, vaikuttaa olevan vesikasvi.
Luhtamatara kukkii vielä, hieno tämäkin.
Tykkään kulkea kiemurtelevien pikkupurojen varsia.
Kaksi nuorta(?) haukkaa pitivät upean näytöksen, niillä taisi olla reviiriselvitys kesken, kiersivät kehää, syöksyivät toisiansa kohti ja aina se joka oli hetkisen voitolla istui tossa saman kuolleen koivun nokassa. Jaksoivat ainakin vartin viihdyttää mua.
Olisikos se ampuhaukka?
Niin, kuten Marita sanoi, itekkö pittää alkaa järjestää luontoelokuvafestareita – häh!
Ja milloinkahan lopetan säikkymästä sopuleita. Mutta kun ne on niin dramaattisia. Ja hurmaavia.
jk. olisin kaivannut Savonlinnaan edes uudehkoja, suomalaisia luontodokkareita.
Kuvat eivät tee oikeutusta kohteelle. Mutta jos on kiinnostunut maisemista, kuvia kannattaa klikkailla isommaksi.
Tää oli meillä molemmilla korvamatona koko reissun ajan
http://www.youtube.com/watch?v=PvFjNXGv-0M
(kännykällä kuvattu, joten tietenkään ei toista musiikkia niinkuin pitäisi)
Reissulta kuultua:
“minä luulin, että tämä on pehmeä ja pyöreä, siltä se näyttää kaukaa” = J
“eiköhän meidän paikka ole männikössä” = J
“mietin tässä syitä, miksi en nousisi ihan ylös” = M
“Ikinä en koskaan enää nouse tänne ylös. – Paitsi jos C (=poikani) haluaa tänne, mutta vain ja ainostaan silloin” = M
” elä sano noin, se kuulee, nyt kannattaa olla nöyränä” =M
” ei tätä voi kuvata, ei tämä mahdu kameraan” = M & J
“nyt tulee mun jaloista isoja kiviä alas, voisitko väistää” = M
“kannattaa keskittyä vain seuraavaan askeleeseen, muuten saattaa alkaa pyörryttää, kun horisontti heittää” M&J
“kertakaikkisen mahtavan upeaa, ei tätä tajua” M & J
Oikeat meterologit on kesälomalla, kesäharjoittelijat pitävät hauskaa
Ollaan noustu jonkin verran, näkymiä Tenolla päin
Tämäkin kuva kohti etelää noustessa
Tämä yhä noustessa kohti lounasta
Noustaan yhä
Yhä osin jäätyneeltä lammelta lähti ilta-auringossa iso komea maakotka, me tuijotettiin hartaana.
Noustaan ylös, ei ehkä kannattais vilkuilla
Ylhäällä, kuvissa ei toimi mittasuhteet
näkymää oli reilusti yli 100 kilometrin(?) päähän
Tässä ollaan tulossa alas, tässä mennään viimeinen vajaa vartti nelivedolla ylös. J on se sinimusta täplä.
Kuva taaksepäin, tästä on reilu puol tuntia reipasta nousua
Vaivaispaju, se pajuista parhain.
Pientä ja kaunista, ison ja komean juurella
Mystinen ryppykivi
mystisiä viiruja kivissä
kun päästiin tunturikotiin tuli merikotka kylään
se oli todellakin siinä, aika paljon kokemista pienelle ihmiselle. Ja noustiin ja laskeuduttiin kilometrin verran. Saunottiin ja nukuttiin sitten 13,5 tuntia.
Minulla on kaksi maastopyörää. Koska se uudempi on yli tuhannen kilometrin päässä pojastani ja hän ei ole ikinä edes nähnyt sitä, on se ehjä! Siis harvinaista herkkua Sillä on ajettu vaan niinkuin vanhat rouvat ajaa, varovasti – tosin kerran ylipainoinen savotta selässä. Se oli huono idea.
Asiaan eli ajattelin ensi viikolla polkea Guorboaiville ja takas. En ole varma siitä miten huono idea tämä on. Mutta kai asioita voi tehdä eri tavalla. Ja Guorboaiville on päästävä. Joo tiiän, sinne voi myös kävellä.
Kuulemma kaikki paino pitää olla repussa eli selässä. Ja sitten ajat sitä maastoa mikä on. Ja pidät pepun irti satulasta, koska muuten sattuu. Ja sattuu kun pidät pepun irti satulasta – huoks. Saattaa olla, että kahden viikon kuluttua on tällä palstalla myynnissä maastopyörä ja halvalla.
Tämän päivän kävelykuvia:
korppi
kutittaa
villa
ihana kirvinen
vilukko kaunokainen
Eilen vaellettiin pitkin meren laitaa
On täällä muunkin värisiä kukkasia,mutta silti
lisää sinisiä kukkia
Ihanaa rauhaisaa rantaa, linnut, lampaat ja me
Kauan pyöri päällä vaimonsa kanssa, kiusasi ja härnäsi, mutta J sai kuvansa kuitenkin. Vaikutti siltä, että jo lentokykyisiä poikasia oli kaksi.
Jostain kumman syystä pitää aina välillä kavuta ylös!!
Ja kurkistaa mitä on jyrkänteen toisella puolen
Sellaista siellä oli.
Sadepäivän iloksi
Trafiikkia
Näistä tunturimaisemista tykkään
Neljä lasta ovat saaneet aikaan 
Voipi olla, että tänä vuonna tulee hyvin lakkaa.
Tunturinkuvetta myöhäisessä ilta-auringossa, kukkiva mustikka ja juolukka antavat melkein ruskan sävyjä
Osa suo-orvokeista on hyvin vaaleita eikä sinisiä
Kolme vuotta meni, että satuimme olemaan Utsjoella samaan aikaan kuin Osuuspankki oli auki, parikymmentä kertaa ollaan käyty lukitun oven takana. Se on sellainen perinteinen pankki, jossa kaikkien asiat kuuluvat kaikille, kun kaikki istuvat muutaman neliön tilassa. Kulkutuksella oli tullut tänä keväänä hyvin vähän kalaa = lohta, oli ollut kulkutusaikana tulva. (Kulkutus on ajoverkkokalastusta). Kaksi rouvaa nostivat 1000 kruunua ja käyvät ostamassa perinteisen Utsjoksen juhannuslohen Norjasta, olisi 60 kruunua / kilo, miettivät, että oliko hinta kohdallaan vai ei. Tuumivat, että on.
Tuli rouva etelästä pankkiin ja kysyi, että missä olisi lähin pankkiautomaatti, siis Inarissa. Eräs pankin asiakasrouvista oli entinen taksikuski ja sanoi, että se maksoi markka-aikana 800 markkaa käydä Inarissa pankkiautomaatilla, mutta on hän niitä reissuja tehnyt.
Käykää ihmeessä Tenolla kalassa, me saamme siitä osinkoja. Pankkivirkailija kysyi, että mitä aiotte rahoilla tehdä (varmaan, että laitetaanko ne jollekin tilille), mutta me olimme sitä mieltä, että nyt laitetaan elämä risaiseksi, ollaan käyty jo pullakahveilla.
Onko tämä Punakuiri? Jos se on, niin se elämäni ensimmäinen livenä nähty. Me ollaan naapureita.
Koskaan aiemmin en ole näin tiheään nähnyt Tunturikihuja, on niille hyvin hyvä vuosi.
Vanha valkopäinen merikotka käväsi pyörähtämässä solassa, ei näyttänyt pyytävän eikä saavan saalista, vaikka kävi ikäänkuin katsastamassa alhaalla suoheinikossa ruokailevan porotokan, jossa on paljon vasoja.
Aurinkoinen, tänään puolipilvinen sää jatkuu.
En malttanut, Tuntsa on upea, mutta pieni. Avotunturin ja uuvanan kutsu oli niin voimakas, että oli lähdettävä. Täällä Pohjois-Kaldoaivissa tunturissa on lehti puussa, uuvana, lakka ja metsätähti kukkii – vuodet ovat niin erilaisia keskenään.
Tässä kuitenkin muutama kuva Tuntsan erämaasta:
Satumaan laidalla
Tykkään tällaisesta maisemasta
Niin, että löikö sydän turhaan tyhjää, joo löi
Niin kaunis räme
minimaailma
Matkalla ylös tunturiin
Tunturissa
täytyy olla tarkkana mihin astuu
Tuolla sisällä syödään riekkopaistia.
“Nyt häivyt täältä, mulla on pesä
Kyllä pääset nopeampaa, hus!”
“Ihan viattomasti istun tässä
että elä ole niin kovaääninen
ihan koko ajan..”
Elämän kiertokulkua
Nämä suot on vaan niin kauniita
I`ll be back
Tuntsan erämaa-alueella on paljon mänty- ja etenkin kuusikankaita, jänniä kivisiä tuntureita ja kivijokia, nämä kuvat on vaan niitä mitä tykkään ite katella.
No ihan aluksi tämä valkoinen tipu Maritalle, en ole satavarma, että tää on tää, mutta tämän nyt sain luonnonsuojelualueelta napattua.
Tässä, siis mitä nerokkuutta. Jos ei käytä kenkiä vaan kahlaa ja kulkee avojaloin, ei voi tulla uusia rakkoja. Äidin taidonnäyte
Eka kahlauksen jälkeen kuljin pelkkä pitkä valkoinen paita päällä ja hattu päässä. Ja minusta tuntuu siltä, että olen polttanut mahani.
Tässä tullaan tuolta taaemalta kaistaleelta, siis äiti kuvassa.
matalan veden rauhaa ja kauneutta
Mä olen ihan sippi kaikesta meri-ilmasta, pitkistä kahlauksista ja kulkemisesta hiekassa, iho on lämmin ja punaviini lämmittää jo valmiiksi hehkuvia poskia (kaikesta suojaavasta aurinkorasvasta huolimatta). Oli ihana kulkea, katsella lintuja, kasveja, meren turkoosia, ulappaa, kaloja vedessä.. kaikkea. – Kun käveltiin tuolta pois niiin siinäpä pikitien varressa ei ollutkaan bussipysäkkiä. Ehdin ajatella, että hemmetti täältäkö pitää liftata pois, niin auto pysähtyi ja otti meidät kyytiin. Siinä on liftaus jo ihan kiitettävällä asteella.
Ai niin, päivän kukkanen
Tämänpäiväinen reitti kulki joen pohjaa, jotain opin eilisestä.
Sieltä löytyi ennennäkemätön ihana päivän kukkanen
ja ruohikossa lojui kissapetoja – ensimmäinen täällä
Pusikosta löytyi myös granaattiomena, olisikos edellistä satoa
Joenpohja näytti pääosin tältä suurimmaksi osaksi. Välillä ei ollut vettä ollenkaan, välillä vedetön joki laajeni, välillä kävelimme kaatuneen kaislikon yli.
vähän kivisempiä wanna-be koskikohtia, tosin tosi vähällä vedellä, onneksi mentiin kävellen eikä kanootilla.
Päivän ihanat tipuset rannalla keskittyivät syömiseen eli olennaiseen
niistä jäi hauskoja kuvioita rantahiekkaan
miten niin muka toistan itseäni?
Upea päivä tämäkin. Ja äiti jaksaa jaksaa.
Aamusella oli rannalla paljon pikkutipuja. Olivat niin energisiä ennen auringonnousua, että tarkkaa kuvaa ei tullut. Kuovinnäköinen kulki rantakivikolla ruokailemassa, oli liikaa taustansa värinen (on siis tuo harmaanruskea suttu) ja todella nopea kipittämään kauemmas tiehensä.
Tänään se tuli pilvestä
elämän kultaa
rannalla kivikossa rehottava pikkukukka oli oikeasti niin kauniin sininen
muistattehan näitä aku ankasta
surkean kesy aaltokuva, mutta ihan ite otettu. Kokeilkaapa ite, ne liikkuu arvaamattomasti!
oikeasti ne tulee vaahtoavana seinänä
Tänä aamuna äidin kanssa rannalla olimme jo luovuttaa, jos se ei sittenkään tänään, mutta tuo näyttää lupaavalta, jos se sittenkin.
voih ja oih, se on yhä olemassa
wau
no siinä se on
Emme maistaneet tuntemattomia marjoja, ihailimme vain
Tämä kaunis sininen avasi kukkansa auringon noustessa
Kuten kaikki muutkin pienet ja kauniit
Päivä meni merenrantaa kulkiessa ja pauhua kuunnellessa, oli meillä seuraakin
Upeaa muodinmukaista väritystä.
Tämäkin tipu tuijotti hartaasi merelle
Perhosia oli paljon. Ja lintuja.
Toivottavasti ei kävelty tänään liikaa ja äiti on upeassa kävelykunnossa huomennakin!
Lähtöhetkellä tuli papukaija hyvästelemään
Ei ollut arka, antoi itseään kuvata, muttei kerjännyt syötävääkään.
Kyllä se korppi on vaan komia eläin.
västäräkkiä paljon isompi, alapuolta vaalea, päältä harmaa, pyrstön päässä musta raita ja erittäin kova ja sinnikäs rähisijä on tehnyt isohkon pesän ja poikaset kurkihirren päälle, räystään alle. Väitän, että pesä ei ollut siellä kuukausi sitten. Varoitusäänet ovat karheita ja käheitä kräähhejä. Sanoisin, että olisi isolepinkäinen, mutten tiedä kun säikähdän ja säikyn ja yritän häipyä nopeasti.
Rähisijä omistaa koko tienoon, eikä sulata kompromisseja. Minä olisin valmis vaikka millaisiin myönnytyksiin, napakka ystävättäreni ei. Ehkä ihan hyvä niin ;D
En kyllä tajua mitä järkeä on jättää pesintä näin myöhäiseksi. Ja pitkävihaisuuskin hieman häiritsee.
Ainakin kivitaskuja ja kapustarintoja on vielä äänistä ja
näköhavainnoista päätellen. Ja piekanalla on ollut onnistunut pesintä, neljä huimaa tyyppiä harjoitteli lajilleen tyypillistä toimimista.
558 korppikuvaa, muutama porokuva ja joku isompi lintu. Siinä nopea eläinkameraraportti kameran näytöstä nähtynä.
Kiitos lapinkirvisen tunnistamisesta.
Aurinko ei laske vieläkään.
vai eikö se ole?
Kovasti oli asiaa ja paljon ja touhukaskin vielä.
se tuli taas kyttäämään, mennään! Että se jaksaa!!
Hei, mulla on pesä tässä ja tuulee niin älyttömästi, menkää nyt jonnekkin muualle, mun munat jäähtyy, mulla ei ole nyt aikaa leikkiä teidän kanssa. Moi!
mistä lapinkirvinen saa energiansa? Koko päivän tasaisin väliajoin se lennähtää korkeuksiin parikymmeneksi sekunniksi laululentoon ja sitten pudottautuu mättäälle tehdäkseen sen taas ihan kohta uudelleen – ja uudelleen. Ja jaksaa väsymättä iloisenkuuloisesti livertää. Jotain ötökkää se syö.
Koko päivän odotin, että jospa satais kun oli näin ennustettu. Neljän jälkeen tuli sade vasta ja sitten oli hyvä lähteä kävelylle lähituntureille Nytkin paistaa aurinko vaikka ei pitäis.
Isolepinkäispari kävi läpikulkumatkalla. Porot ovat yhä karussa. Muutama pieni sirkuttaja ja pari isompaa tipua on käynyt kääntymässä, mutta merkki on jäänyt mysteeriksi.
Mies teki kauniin lintulaudan. En ymmärrä miten tämän perän tuulissa mikään pysyy laudalla, mutta jos ostais niitä rasvapalloja tai -patukoita ja kiinnittäisi jotenkin niitä.
Tässäpä tämän päivän tärkeimmät.
Päivän tipu lienee alli. Tosi cool tyyppi joka ei mistään ole hermostunut vaikka olenkin aina silloin tällöin sivunnut hänen lämpärettään. Vaimo on tähän aikaan vuodesta todella ujo, mutta se annettakoon hänelle anteeksi.
Alli taitaan olla lähinaapuri, kun porot ovat nyt taas jossain karussa.
Tipu lensi eteen, laulaa liverti sanottavansa pitkään ja hartaasti, katteli, lauleli lisää ja lensi pois. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta sen verran, että tuli oikein hyvä mieli.
Tunturikihu tähystelee ja naukuu klii-u. Pitää siten seuraa tundrankulkijalle.
Ja jos kulkee liian läheltä pesää nalkuttaa aivan järkettömän suivaantuneesti ja pitkään kräp-kräp – ah!
kommentteja