You are currently browsing the tag archive for the ‘tuumailua’ tag.
Katselen suttukuvia villivuohista. Miksi ihmeessä innostuimme niistä niin, että otimme kuvia, vaikka tiesimme, että suttua tulee. Oliko ne Ibexit sitä jännää luontoa jota olimme menneet etsimään ja siksi hikoilimme auringon paahteessa tai no havupuiden katveessa kivisellä vuorenrinteellä rosmariinien ja piikkikasvien seassa.
Kaksi kuukautta ja 11 päivää jäljellä tätä minun itsekästä elämääni. Olen rouskuttanut vapauden omenaa ja juopunut tästä onnesta. Paitsi on jo alkanut ahistaa. Voi elämän realiteetit! Kuinka ihminen palautetaan vapaudesta takaisin työn ikeen. Vähän on samanlainen tunne kun menin ekaluokalle, villistä pennusta muokattiin oppilas, tai ainakin yritettiin.
Jos maistaisin vain ihan vähän. Tuskin se nyt niin myrkyllistä olisi. Tai suunpolttavan pahaa. Onko ihminen sitten aikuinen, kun se ei enää edes salaa maista? Vai jotkut vain oppivat nopeammin kuin toiset.
Ollaan pian lähdössä etelä-espanjaan patikoimaan sinne nevadaan. Tai en ole kaikesta ihan varma, koska en ole tämän reissun pääsuunnittelija vaan kiltti ihminen, kerrassaan erinomainen, uhrautuva ja ihana vaimo, joka suostuu lähtemään retkelle joskus napapiirin alapuolelle kun oikein monta vuotta anellaan. *näkyykö sädekehäni näkyyhän*
Pääsuunnittelija on sitä mieltä, että kuljemme julkisilla. Koska haluaisin käydä edes kerran syömässä hyvin, mutta en haluaisi kantaa sitä hajuvettä, huulipunaa, kotelomekkoa ja balleriinoja (=kengät) sitten rinkassa jyrkillä vuorilla, nikottelen. Koska kukaan ei ole vielä tehnyt siitä silkkilakanasta iltapukua, miten tämä yhtälö ratkaistaan? Myönnän, että on vähän hassua ottaa auto vain mekonsäilytystä varten. Onko kellään ideaa?
nim. vaelluskengillä ei tanssita
Ei hyvä tahmeus, ei tätä vaan jaksa. Onneksi olen taas alkanut nostella rautaa, se tasoittaa ja rauhoittaa kovasti. On se outoa, mutta siitä ponnistelusta ja hikoilusta tulee vaan niin hyvä ja auvoisa mieli.
Mietin loka-marraskuista pimeävaellusta. En ole koskaan aiemmin tehnyt sellaista. Pitää ottaa mukaan paljon päälampun pattereita, kynttilöitä, radio, kirjoja ja hyvää syötävää. Ja mitähän muuta vielä? Olisi kiva, jos joku lähtisi mukaan ja höpöttelisi joskus, joskus vaikka kivoja. Lupaan, en oo tahmea 
Kuvittelen kuulaita aamuja, kauniita taivaanrantoja, pakkasia, lumi- ja räntäsateita. Sohjoa maassa, jäästä liukkaita kiviä, mustaa ja harmaata, maasta tippuneita lehtiä, liian hiljaista erämaata. Muut linnut ovat kadonneet, vain musta korppi kraakkuu taivaalla.
Viikon päästä sunnuntaina on suunnitelma olla jo vähintään Inarissa. Louteen reikä on korjattu. Tarkoittaa siis, että laitoin palan ilmastointiteippiä molemmille puolille. Tämä korjaustapa menee suvussa perinteenä isältä tyttärelle.
Ostin tyylikästä metsänvihreää narua louteen uusiksi naruiksi. Mikä tarkoittaa sitä, että tulen kompastumaan niihin monta, niiin monta kertaa. Mutta sehän parantaa muistia, toivottavasti
Keski-Suomessa tuuli on piiskannut keltaisia lehtiä irti koivuista, olisi kiva päästä pohjoiseen ruskavaellukselle. Anna mulle edes pikkuinen maaruska pliis. Ihan sama minne menisin, mutta edes pikkainen olisi kiva. Jonnekin syrjään mäntyjen sekaan olisi tarkoitus.
Staalon kaato on suunnitelmissa. Kokoonpano on minusta herkullinen, erityisesti Marjo Leinonen ja Ulla Pirttijärvi yhdessä kutkuttaa etukäteen, Maijaa unohtamatta. Marjon rouheus, Ullan herkkä voima, Maijan vimma – yes!! Inarin Kultahovissa se lava on niiin typerässä paikassa, se ei ole mikään hyvä konserttipaikka. Toki saattaa olla, että hinta karsisi pois ne ihan koko ajan pulputtavat, jotka eivät halua kuunnella musiikkia. Karigasniemellä meno on varmaan aivan hervoton, norjalaiset saattavat olla joukoin liikkeellä, pääsylipun hinta ei karkoita. Utsjoki tarkoittaisi sitä, että kävelisin yöllä päälampun valossa kämpälle, Sodankylään en malta pysähtyä.. – tai sitten fanitan ihan joka paikan 
Ullan laulaa tyttärensä Hildan joiun:
käsivaralla vanhalla kännykällä kuvattu kesken kaiken.
Huhtikuussa on jo niin valoisaa, että montako kynttilää tarvitsee hiihtovaellukselle? Pakkasin neljä kruunukynttilää ja kaksi kynttilää, joissa on 10 tuntia polttoaikaa/kynttilä. Ihan kun olisi sellainen muistikuva, että on tullut jätettyä keväisillä hiihtovaelluksilla kämpille kynttilöitä.
Kun maaliskuun lopussa hämärä alkaa iltakahdeksan maissa Inarissa ja huhtikuun lopussa iltayhdentoista maissa, niin olenhan laskenut oikein? Eli kynttilöitä menee parin ekan viikon aikana ja sitten ei juurikaan.
Kruunukynttilät pakkasin tyhjän talouspaperirullan sisään (ja päihin maalarinteippiä pala), saattavat pysyä ehjinä.
Minna & Marita antoivat lahjaksi tuikkukynttilälyhdyn, joka on kämpällä. Se itse asiassa on kätevä, luin useamman kirjan sen valossa sängyssä.Kevyt, kestävä, antaa ihan kohtuullisen valon, helppo käyttää ja turvallisen oloinen. Kuvaa en onnistunut löytämään netistä. Voi tehdä silleen, että ostaa tuikkukynttiöitä ilman alumiiniä ja vaihtaa ne aina sen yhden alumiinikuoren sisään, niin maailma pelastuu
Ja nythän on se epätoivon hetki, että ei nämä kamat ikinä mahdu ahkioon ja kaiken huippuna kamojen vierellä lojuu se aivan valtava Marmotin makarisäkki = täydelinen talvimakari. Täytyy vaan todeta, että ovat ne mahtuneet ennenkin. Ja ylöspäinhän on tilaa kuinka paljon vaan
Laiskuuteni on hienolla tasolla. Väitän sentään miettiväni. Hämmästyin kun sain s-postiviestin, että eräs hiihtovaellukselle lähtijä on joutumassa stressin valtaan seuraavan reissun järjestelyjen takia. ? Olenkohan missannut jotain mistä pitäisi stressaantua? Ehkä kyse on siitä, että minulla on vaan niin paljon aikaa ja ei juuri mitään uutta hankittavaa.
Silvan kompassiin on tullut ilmakupla. Hahhaaa!! Tunnen lapsellista vahingoniloa, ei ole ruottalaiset kompassintekijät parempia kuin suomalainen Suunto. Nyt pitäisi kai löytää jostain kuitti ja mennä / lähettää se Helsinkiin Partioaittaan. Se on ostettu kaksi vuotta sitten tammikuussa ja myyjä vakuutti ja lupasi, että siihen ei tule kuplaa. Pidin sitä silloin alkuvuodesta 2009 pakkasessa ja huoneenlämmössä vuorosiinsa ja olin epäuskoinen ja hämilläni kun kuplaa ei syntynyt. No nyt on maailmanjärjestys palautunut. – Ja sitten voin vahingonilon lisäksi harmitella sitä, että joudun kele vie ostamaan uuden kompassin – mrrr. Tietysti voisi hyväksyä elämän johon kuuluu ilmakupla kompassissa. Mutta ei ehkä talvella. Ja kun se maksaa vain viinipullon verran.
Olen ajatellut ompelevani anorakin sarkakankaasta. Kangas on pesty ja odottelee inspiraatiota ompelukoneen vieressä. Tuleekohan inspis tänä vuonna – tutkimattomat ovat inspiksen tiet. – Siskolla on kaksi pientä ihanaa lasta, ei voi edes vaivata ompelugurua. Toinen perheen ompeluguru on varmasti kiinni koulutöissä. Ja anorakin ompeleminen on ihan minun taitotasoani vastavaa puuhaa.
Voisi olla aika alkaa koota ruokia kasaan. Vaikka kuinka vatuloin, niin silti aion tällä kertaa päätyä laittaamaan kuivasafkan paperipusseihin ja ne siten isompiin muovipusseihin. – Mitään herkkuja ei kannata hankkia vielä, muuten ne tulee syötyä muutamaan kertaan ennen reissua.
Otan mukaan kodan ja louteen. Louteessa nukun kun ei ole lunta pyörittävää tuulta ja kodassa sitten kun sää vaatii sen. – No ei ollut vaikeaa, mutta tätäkin olen miettinyt. Kyllä se asiat loksahtelee aikanaan paikalleen, kuten varmaan se reittikin.
Hanska-asia ei kohdaltani mennyt vielä ihan putkeen. Kun on pitkät sormet niin joudun ostamaan miesten kokoja, jotka sitten on turhan leveitä. Aattelin yöllä, että ostan sopivaa lampaantaljaa, leikkaan itselleni sopivat ja suutari ompelee ne kasaan. Ai kun helppoa ajatuksissa.
On se vaan niin kivaa alkaa joskus tässä kasailemaan tavaraläjää johonkin nurkkaan. Se on kaunista sisustamista se. Ja siinä on sitä lähdön tunnelmaa.
Peruin lentoliput tammikuun Skabmagovatiin kun tajusin, että minähän voin jäädä hengailemaan pohjoiseen ennen tai jälkeen elokuvafestivaalien. Tai ensin ajattelin siirtää lippuja, mutta hiljalleen oivalsin, että eihän ole mitään järkeä päättää tätä vielä.
Seuraavaksi ajattelin, että otan sen viikon bussipassin, mutta muutaman nukutun yön jälkeen tajusin, että voinkin lähteä ihan milloin huvittaa ja tulla milloin huvittaa. Voin käydä tuulella, mennä ja tulla miten haluan. Liftata pohjoiseen kolmemetriset järviset kainalossa ja ahkio perässä. Voin hiihtää Kaldoaivin läpi Inariin tai käydä tulistelemassa Hammastunturissa – jos huvittaa. Mitä kaikkeahan sitä oikein voi?
Yritän oppia ymmärtämään kiireetöntä elämää.
Tänään on ollut tämän kesäni kuumin ja tukalin päivä. Monet kotikaupunkini tämän kesän kuumat päivät olen ollut jossain muualla ja palellut. Toisaalta, jos on asunut Kreikassa yli viisi vuotta, ei pitäisi tästä edes inahtaa. Tämä ei oikeasti ole kuumuutta, olen sentään joskus paistanut kanamunia illan sinessä parvekkeen kivipöydällä.
Olen koko päivän pohtinut hiihtovaellusta. Hiihtovaelluksen virhe nro 1 omasta näkökulmastani nähden on tupiin turvautuminen. Jos hiihdetään tuvalta tuvalle, siitä tulee se juttu, pitää edetä johonkin ja elämä siellä mietityttää. Että onkohan siellä paljon ihmisiä ja onkohan siellä puuta. Siihen en ala. Perusoletus on oma majoite. Ja jossain välissä on vaan käytävä kämpissä sulattamassa mahdollisesti makuupussiin kertynyt jää pois.
Ruoka ei mietitytä, varusteet eivät mietitytä ja säälle ei voi mitään, sitä on turha miettiä. Kuitenkin sen verran, että olisikohan se huhtikuun loppuun, että metsäseudulla voisi hiihtää. Pöyrisjärvellä olen hiihtänyt toukokuussa äitienpäivän aikoihin. Joku U se reitti voisi olla, ensin avotunturin hankikannosta, metsäisemmän seudun hankikantoon ja sitten vielä pohjoiseen korkeammalle avotunturiin sulamista pakoon. Jos onnistuisi kuin elokuvissa. Höttölumessa edetään sitten vaan kilometri kerrallaan.
Naamaan on pesiytynyt sellainen hymy, että lähes kramppaa.
miettiä pitkää talvivaellusta.
Majoitetta on mukava miettiä. Olisikos se kota ja sitten kamina siinä. Louekin voisi olla mukana. – Sitä voisi pitää turhana, mutta kuutamolla ja jos olisi revontulet, voisi makuupussista katella. Kota vai loue vai molemmat, vai säätäisikö kotaa niin, että yksi sivu olisi tarpeen tullen irrotettava. Voi miten mukava pulma pähkäiltäväksi.
Pellettejä voisi olla säkki mukana. Voisi tehdä kota-kamina-pelletti -kokeiluja ennen reissua, että toimiiko. Voi miten mukavaa puuhaa se voisi olla.
Reitistä ei ole hajuakaan. Tiedän, että se pulpahtaa mieleen kirkkaana joku hetki. Silläkään ei ole kiire.
Tämä on kuin ruokareseptin miettimistä ennen kauppaan menoa. Sen jälkeen hypistellään, pilkotaan, maistellaan, haistellaan ja katsellaan ennen kuin syödään.
ja aurinkoinen. Kun pitkään pohti ja viimein sai päänsä järjestykseen ja uskalsi ottaa sen askeeen, josta on kauan haaveillut
sai mieleen rauhan.
To-do lista sisälsi lähinnä vain mukavia juttuja. Nyt olisi polte tehdä ne remppajutut ennen vapaata, ikäänkuin pois alta ;D
Kaksi lupausta olen jo tehnyt
1. en roiku koko vapaatani netissä
2. annan miehelle vartin rauhan kun hän tulee töistä, ennen kuin avaudun kaikesta mitä olen päivän aikana ajatellut
kommentteja