Hymyilyttää
Piti tekemäni risottoa. Otin käteeni salottisipulipussin, mutta sitten ajattelinkin että otan ensin ruoantekoruoan ja tein voileivän ah niin mainiosta saaristolaislimpusta. Sitä kannattaa muuten leipoa, helppoa, vaivatonta ja erittäin hyvää. Huumaava tuoksu tosin haittaa ajattelua.
No mutta se salottisipulipussi katosi. Etin vartin ja päätin tehdä linssipataa. Mies etsi vartin eikä löytänyt. Tiedän, ettei keittiössämme ole mystistä aukkoa johon materia katoaa, mutta tuossa on tulevaisuuteni. Puolet ajasta hukkaa tavaroita joita puolet ajasta etsii. Vähän ärsyttävää ja hyvin huvittavaa. (joo ei ole tiskikoneessa, roskissa, jääkaapissa, uunissa, leipähyllyllä, paperiroskissa, kaapissa, tiskikaapissa, mikrossa..)
Ensi viikon patikoimme suomalaisessa kesälämmössä, siitä sitten pariksi viikoksi Inariin ja Utsjoelle. Minä sen kuin hymyilen.
Marian muistikirja 
Huoneistoissa ON mystisiä aukkoja, joihin materia katoaa. Missä kaikki lyijykynät ovat?
On on mystisiä aukkoja huoneistossa on… meillä niihin katoaa sukkia, autonavaimia ja silmälaseja… tai sitten meillä asuu joku näkymätön henkilö joka niitä kuljettelee.. Hienoja reissuja sinulle, ihanaa hymyilysi ihan tarttuu.
Mystisten aukkojen lisäksi meidän huushollissa on mystistä energiaa, joka tuottaa tarpeetonta materiaa kaikki paikat täyteen (älköön nyt kukaan fyysikko väittäkö, että se olisi luonnonlakien vastaista, havainnot puhuvat puolestaan!). Veikkaan, että teillä leijuu jossain vaiheessa mystinen tuoksu, joka paljastaa sipulien olinpaikan.
Onnellisia askelia niin etelässä kuin pohjoisessakin!
Söit sen siinä leivän päällä?
Kuules hyvä rouva Marita, niin hupelo en ole ihan vielä. 😀
Niitä sipuleita oli ainakin neljä! Ja yhä tallessa, jossain.