tajunnanvirtaa
Tajusin, että ei piä kahtoo pohjoiseen, pitää kattoo etelään, niin on hyvin lumista 🙂 vielä en ole keksinyt, että miten vältytään hiihtämästä ”väärillä” rinteillä kun etelää kohti mennään. Mutta soita ja solia seuraillen.
Täällä vasominen tapahtuu toukokuussa. Täytyy olla niin, että alulle laitto täytyy tapahtua myös myöhemmin, ei nää porot voi kantaa kauemmin. Vaikka ovatkin ainoita poroja jotka syövät myös vaivaiskoivun lehtiä.
Yksi kiiruna käyttäytyi eilen ihan kun sillä olis ollut siinä pesä, eihän voi olla niin – ei.
Täällä ylempänä yli 300 metrissä kantaa hanki kenkää. Ainaski vielä.
kas, tulee taas käytyä Njiljjohmohkkavzecomatissa. Ja ei ole väärin kirjoitettu, paitti painotuksia puuttuu.
Näkyykö siellä pohjoisimmassa Lapissa muuttolintuja? Ovatko joutsenet ja pulmuset jo saapuneet? Täällä etelän rannalla pellot ovat jo sulia, lunta vain synkimmissä pohjoisrinteissä ja talvella niin valtavissa kasoissa. Vaihdoin tänään kesärenkaat autoon.
Iloista eloa huomiseksi ystävän kera.
Ja voimia!!!
Kiitos 🙂
oli yksi sellainen oranssi-musta, joka sinkoili kuruja ylös-alas ja täysin kevään pökerryttämä. Nojoo, se oli kelkkailija etelästä. Oikeita muuttotipuja ei vielä ole ehtinyt tänne asti. Mutta joka päivä vuottelen 🙂
en halua olla skeptinen, mutta jos katselet etelään, niin näet pohjoisrinteitä ja ne on varmasti lumessa …
juuri niin 😀 lumi helpottaa kovasti hiihtämistä 😉