Saamattomuus saattaa väistyä

Haa, olen huikennellut. Että on sitä JOTAIN hyötyä käydä töissä 😉 Ostin kaksi ruskovillan hihatonta mustaa aluspaitaa, ne on vaan parhaita myös kulkiessa, hengittäviä ja hyviä, ihania iholle. Ja tietenkin parhaita kerrospukeutumisen alimmaisina. Mutta voi pitää myös t-paitana. Ainakin syrjässä. Sain äidiltä sellaisen valkoisen ja sitä olen pitänyt todella paljon. Mustassa ei onneksi näy ruokalista.

Minua odottaa iltaisin tyynyn vieressä kirja Eräretkellä Alaskassa. Takakannessa lukee Kiehtova kuvaus seikkailuista koskemattomissa erämaissa. En ole rohjennut aloittaa. Pelkään, että elämä, tai no etenkin pää, menee sekaisin. Ja Siberiaanhan tästä piti mennä.

Olen ajatellut ahkiojarrua. Asiaa ovat ajatelleet myös naamakirjakaverit. Siinä olisi kuulkaas jollekin keksimisen paikka.

Luin jääkaappimagneetin jossa luki Velvollisuus on sitä, että tekee mitä toiset tahtoo. –  Ja pah!  Touché!!!

4 thoughts on “Saamattomuus saattaa väistyä

    • Vasta katellut kuvia. Selaten se näyttää äijämäiseltä. Ja vaaralliselta. Sellaiselta, joka saattais koukuttaa.

  1. Vaellus halki Alaskan luettu! En ihan sellaiseen lähtisi, tai lähtisin mutta typistettynä. Upea reissu, ja äärimmäisen rehellistä kerrontaa, siitä voi oppia. (Lars Monsen)
    Jos nyt alkuun tohon Joutsijärvelle, ja silleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: