Tyyntä tunturissa

Tänään on ollut tyyntä, vain muutama ohimenevä vire on poskeen tuntunut. Aurinko on paahtanut koko päivän siniseltä, vain vähän utua on ollut verhona. Epätodellista.

Ihmisen maattava kolo, tuulen puhaltama lumimajoite

Jänisrukka piipitti hädissään ja ryntäsi tunturiin kun tavattiin. Ilman piipitystä en olisi havainnut. Erinomainen suojaväri.

Sopulit ovat toivottavasti kovan ja paksun hangen alla, valitettavasti ei ole havaintoja ei jäljistä eikä hengitysaukoista. Eikä havaintoja riekoista. Toivottavasti vaan vielä.

Sukset löytyivät hangesta. Hätävaraksi oli isältä perityt latusukset, joita kokeilin eka kerran yli viiden vuoden jälkeen. Olipa hupaisaa, ihan kun olisin sukkasilla kipittänyt pitkin hankea. Niin kevyt jalalle oli mono ja pikkuruinen suksi. Meno oli aluksi kovin linjatonta, kolmimetrinen raskas mettäsuksi  ja parikiloinen huopakumppari pitää linjan ihan itestään. Kyseessä on todella kaksi ihan eri hiihtolajia.

Tällä mennään. Naama palaa, mutta palakoon.

5 thoughts on “Tyyntä tunturissa

    • mistä sä Timo tiiät, että mun aurinkolasit on kotona? Huomenna mennään tuplalaseilla, on tosi makeet 50-luvun aurinkolasit. Siis minkään kevätaurinkohangen varaan en laskenut ollenkaan, se on tarua!

  1. Älä pese naamaasi saippualla, vaan vain haalealla vedellä aamulla.Tai ei ollenkaan. Sitten ehkä jotain rasvaa.

  2. Auts! Aurikolasit kotona, eivät ainaskaan häviä 🙂 Kourallinen mukaan pöytälaatikkoon seuraavalla reissulla 😀
    Törkiän komiat kelit siellä!
    Nauti.

  3. eivät ne tiedä elintasosta täällä keskisessä Euroopassa mitään, kun eivät raukat ole koskaan ole keväthangille päässeet. nauti, ja kerro terveisiä sopulinpojille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: