Torstai on toivoa täynnä
Lähes joka viikko joku vonkaa mua pelaamaan sählyä, siitä huolimatta, että joka kerta selitän, että koska olen hidas vanha lätkänpelaaja, olen sählynpelaajanakin aggressiivinen, ronkin mailalla, juoksen päin, taklaan, huudan ja kiroilen. (=kaikkea sitä mitä sählyssä ei suvaita). Silti pyydetään pelaamaan. Ovatko sählynpelaajat kuolemassa sukupuuttoon? Mikä laji on ottamassa vallan?
Kroatia kutsuu, lennot on sähköisenä halussa, minne muualle pitäisi mennä kuin saarille? Olen ollut sielläpäin viimeksi kun sen nimi oli Jugoslavia, olen liftannu sen läpi muutaman kerran joskus 80-luvulla.
Aamulla ajattelin, että on ollut pitkä ihmeellinen onnen ja ilon elämänvaihe. Joskus vuosia sitten ajattelin, että surun ja onnen summa on tasan, nyt hylkään sen ajatuksen, en ole surua vaille.
Marian muistikirja 
Just. jos mä pelaisin sinun kanssa sählyä niin ensin löisin sinua ja sitten lopettaisin pelin :o)
Joukkue-kontaktipelit ei oo mun juttu, koripallossa en voinut sietää edessä harottavia iholle tulevia tyyppejä.
Pesäpallo, se on loistava peli, yksin omassa rauhassa saa pelailla, eikä kukaan hypi silmillä.
En ole surua vaille, mietin kuinka uskaltaa hylätä surunpaineen ja tuntea rohkeasti ilon kun sen hetki on.
❤