Huoleton
On niin huoleton kesäfiilis – ajaton onni. Jos nyt joku harmi pitäisi kaivaa, niin uuvanat ovat jo kukkineet.
Mutta tämän mieliharmin kanssa pystyy elämään. Eilen oli vielä olevinaan sateista,
mutta tänään enkelit ovat föönanneet hiuksiaan, silloin ei voi kun käydä uimassa.
Vesi oli lilluntalämmin, en olisi ikinä uskonut, että tämä järvi voisi näin lämmetä. Ja vielä vajaa kaksi kuukautta sitten näytti tältä. Järvellä ei ole ketään, Tenolla saa siis tänään kalastaa.
Puutarhan istutukset ovat kunnossa,
ja porokin on jättänyt sarvensa sopivasti.
Paarmatkin keskittyivät olennaiseen.
Milloin tällainen hilla on kypsä, pääseekö tässä käymään Varangilla vai pitääkö istua odottamassa sitä hetkeä kun kääntyy kullankeltaiseksi?
Kysyin asiaa somessa ja utsjokinen tiesi: ”ei se auta kuin joka päivvä käydä katsomassa ja eräänä päivänä todeta että joku kerkesi ensin”. Sillä mennään 😀
Pienet linnut jaksavat sirkuttaa.
En minä niitä haluaisikaan kuvata – pöh. Isäkään ei haluaisi kuvata meitä, mutta olihan se pakko kun testattiin kyttäysjärjestelmää.
Miten pystyn työpäivinä pitämään itseni poissa tuijottamasta tätä maisemaa? Noh, eiköhän se ole työnantajan murhe 😉
Joo, on vaan niin onnellisen huoleton olo. Ai niin, mökkiläisen onnea on tietenkin se että saa hakea lähteestä vettä
Huoletonta jatkoa sinne! Ihanalta näyttö ja tuokamera on kyllä mainio. Mitä kaikkea voikaan nähdä on line 🙂
Iskällä on nyt hyvää ohjelmaa tarjolla.
Huoleton on hevoseton nainen.