Uusi Outa on ilmestynyt
Upeaa, Eeva Kilpi on kirjoittanut meille Outan lukijoille kirjeen ja muistellut omia vaelluksiaan! – Tämän lisäksi Outassa retkeillään Koilliskairassa ja Paistuntureilla, sekä kohtalokkaalla Kalmankaltiolla. Lähiretkissä pääsemme nuoruuden huimalle seikkailulle ja Valkulamminvuoren salaisuuteen. Mielenpäällä puhuttaa yksinvaellus. Luonnosta pääsemme nauttimaan myös kuvin.
Tämänkertaisessa Outassa nousi yhdeksi teemaksi lapset ja retkeily uusien kirjojen ja lähiretkien myötä. Kirjoihin pääsivät myös Ketunpyyntiopas, uutuus Lapinhullu ja Vuoden kaunein kirja.
Lyhyisiin olemme koonneet kesän mielenkiintoisia tapahtumia. Niksi-Outan vinkein valmistat lämmittimet, tarpeelliset myös kesäretkillä. Jouko Koivu jakaa kanssamme kokemuksia ahkioista.
Sokerina pohjalla on tuokio taiteilija Pera Kaasisen kanssa, jonka luontoon ja retkeilyynkin littyvästä taiteesta olemme saaneet nauttia myös Facebookin Tulilla -ryhmässä. Kuten hän sanoo Tärkein paikkani on siellä missä olen. Toivottavasti se on usein meillä kaikilla ulkona luonnossa.