kelkkailua, osa 2

Aiempaan kitinääni, sain seuraavan vastauksen:

”Tervehdys, kiitos palautteestasi. 

Viime vuosina on tosiaan tullut havaintoja tämän kaltaisesta toiminnasta. Ylä-Lapin kuntalaisille myönnetään talviajalle maastoliikennelupia valtionmaille. Kuntalaisten luvat oikeuttavat liikkumaan myös merkittyjen moottorikelkkaurien ja -reittien ulkopuolisilla alueilla luonnonhyödyntämistehtäviin (kalastus) ja välttämättömään kulkutarpeeseen liittyen. 

Aiheena oleva ”vapaa-ajan” kelkkailu ei oikein istu em. luvan myöntämisperusteisiin. Asiaan on pyritty vaikuttamaan valistusluonteisilla artikkeleilla harrastus- ja paikallislehdissä. Valvonnassa esiin tulleisiin tunnistettaviin tapauksiin luonnollisesti puututaan.

Tällä hetkellä kyseinen toiminta on pääasiallisesti pienten paikallisten harrastajaryhmien ajanvietettä. Onneksi jäljet jäävät pääasiassa lumen pinnalle ja häviävät niiden sulettua, eikä pysyviä haittoja maastolle eikä oikeastaan eläimillekään ole vielä todettu.

Jatkamme valistavalla ja ohjaavalla linjalla, mikäli tilanne ei korjaannu tai jopa harrastus yleistyy, harkitsemme puuttumista kuntalaisten luvan ehtoja tiukentamalla.

Mukavaa alkanutta kesää!

Terveisin
X X
Eräsuunnittelija
Metsähallitus Lapin luontopalvelut”

1) Kiva, että vastasivat.

2) Hyvä, että ovat huomanneet ja yrittävät asiaan vaikuttaa. Ja ihan järkevästi vielä.

3) ”eikä pysyviä haittoja maastolle eikä oikeastaan eläimillekään ole vielä todettu.” Toivon, että ovat oikeassa. Ite aion ottaa kuvia, jos huomaan muuta ja lähettää kuvat  Metsähallitukselle. Paistuntureille menijät, pitäkääpä silmät auki. – Kyllä tuo osa vastauksessa herättää halun keljuilla, mutta totta, ”ole vielä todettu”. Jep jep.

10 thoughts on “kelkkailua, osa 2

  1. Olen vahvasti sitä mieltä, että minun Paistuntureilla kohtaamani kelkkailijat eivät olleet hyötyajelulla, eivätkä kaikki paikkakuntalaisia.

    Metsähallituksella tuskin on resursseja valvoa asiaa jatkossakaan.

  2. Sen verran piti vielä sanomani, että jälkiä löytyi hutikuussa runsaasti myös luonnonpuiston puolelta.

    • No sehän on sitten vielä rumempaa. Luonnonpuiston säännöt kieltää sen täysin
      ”Moottorikäyttöisten maakulkuneuvojen, moottoriveneiden ja polkupyörän käyttö, samoin kuin ilma-alusten laskeutuminen on kielletty.”

  3. Paitti alempana:
    ”Paikallisia asukkaita koskevat erityissäännökset

    Poronhoito
    12. Luonnonpuistossa liikkumisesta, leiriytymisestä ja tulenteosta annetut määräykset eivät koske poronhoitotyössä tapahtuvaa liikkumista, maastoliikennettä, ilma-alusten laskeutumista eikä leiriytymistä ja sen yhteydessä tarvittavan koivun ottoa poronhoitolain (848/90) mukaisesti.”

    Mutta oikeasti, ei se rällääminen ole poronhoitotyötä nähnytkään.

  4. Päivitysilmoitus: Moottorikelkkailua erämaassa | Asentopaikan päiväkirja

  5. Kyllähän sekin on parempi kuin ei mitään että valistetaan…
    Mutta ”…mikäli tilanne ei korjaannu tai jopa harrastus yleistyy, harkitsemme puuttumista kuntalaisten luvan ehtoja tiukentamalla…” niin auttaako tosiaan, jos kuvittelisi että nuo luvan hakeneet ajavat ehtojen mukaisesti ainakin osa, että heidän lupiaan tiukennetaan. Monikohan noista rällääjistä on mitään lupaa edes hakenut, kun ei näytä muutenkaan kiinnostavan?

  6. Se juttuhan on aina se koskematon hanki. Siitähän se ahkionvetäjäkin riemuitsee, kun pääsee muka omille poluille 😀

  7. Kuten Asentopaikan blogiin jo kommentoin, huhtikuussa 2009 oli Paistuntureilla liikkeellä jonkin verran kelkkoja. Ei tuollaista rälläämistä, mutta kuitenkin selvästi vapaa-ajan huviajelua. Joukossa oli jonkin verran mökkiläisiä, joilla en usko olevan ainakaan lähtökohtaisesti kuntalaisten oikeuksia.

    • Toivottavasti tuo rällääminen olisi mahdollisimman nopeasti out, so last season. Nyt vielä vaikuttaa siltä, että tänä vuonna videoiden tekeminen nettiin oli yhä kuumimmillaan 😦

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: