Matka alkaa

Hong Kongiin laskeuduttiin harmaassa säässä, merellä oli jotain nostureita, en tiedä miksi

Tuijottelimme säätä ja korkeita taloja lentokentältä, kaupunki ei kutsunut luokseen.

Kahvi ja herkku kyllä kutsuivat. Kentällä sai myös vettä pulloihin automaatista ja suihkun – ilmaiseksi. Sivistynyttä.

Jo lentokoneessa täytimme maahantulokaavakkeen jossa kerroimme mm. tekemisistämme, missä ollaan oltu viimeisen kuukauden aikana, ollaanko käyty metsässä, paljonko meillä on rahaa ja mitä aiotaan tehdä ja miksi ja mitä ruokaa on mukana. Lentokentän passitarkastuksessa ystävällisesti vielä kerrattiin asiat. Passitarkastuksen jälkeen seurasi tullitarkastus. Koska teltta ei ollut ihan uusi se meni desinfiointiin, joka kesti vain 5 min. Kaikki teltan pussukat oli avattu, desifiointiaineen aromi leijui ilmassa ja mahdolliset pöpöt lienevät kuolleet. Saimme pitää energiapatukat, salmiakit, t-pussit ja ilmakuivatun hätäkahvin. Kaikesta syötävästä raportoimme huolella. Energiapatukka sanaa en tosin englanniksi keksinyt, mutta kaikki tapahtui rivakasti ja ystävällisesti.

Kohdemaan raha on kaunista

Kuljimme univeloissamme pitkin Aucklandin kaupunkin katuja ja ostimme kaasua retkikeittimeen. Retkeilykauppoja on paljon, erittäin hyvin varusteltuja. Melkein sekosimme merinovillaisiin t-paitoihin, olivat niin upeita. Päätettiin hamstrata kotimatkalla, 12 kg rinkan painona on ihan sopiva.

Jouluhössötystä on täälläkin

Pidän paljon tästä vaihtoehtoisesta joulupukkitarinasta

Hotelli on tuettu sisäpuolelta harjateräsristikoin, hyvä on tuossa villasukkien tuulettua.

Hyvän unen takaajaksi nautimme maukkaat lasilliset valkoviiniä

Kiitämme
– Aucklandin värikästä ja monikulttuurista katukuvaa, ja erittäin ystävällisiä ihmisiä kaikkialla

– todella hyvää ruokaa. Yhden elämäni parhaista salaateista söin eilen

– säätä! 20 on ihan hyvä, aurinko vähän kyllä häikäisee, ehkä ne aurinkolasit voisi kaivaa esiin rinkasta.

Opimme ehkä yhä paremmin ymmärtämään täällä puhuttua murretta.

One thought on “Matka alkaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: